lauantai 19. lokakuuta 2013

Lämmintä Joulumieltä

Onni on ihanat ystävät <3

Minulla on ollut onni tutustua netin välityksellä moniin ihaniin ihmisiin ja muutamasta on tullut ihan oikeasti ystäväni :D Yksi näistä ihanista ystävistäni on Korttikammarin Merkkari, jonka kanssa jaamme monen omituisen asian ;) lisäksi rakkauden väreihin. :D (ja varsinkin värikyniin... joita meiltä molemmilta löytyy vaikka muille jakaa ja jotka ovat meillä molemmilla olleet hieman "katkolla" tässä muutaman kuukauden...) Minulla ystävän aiheuttamat vaikutukset ;) näkyvät esimerkiksi saman harrastuksen jakamisessa, sen iloissa ja suruissa ja nyt Merkkari omalla kortillaan (ja juttelumme lisäksi) haastoi minut värittämään Pablo värikynillä leimakuvaa...

Nostin Bildmålarnan Mimosan leimakuvan (jonka hankkimiseen on muuten syyllinen kukas muukaan kuin Merkkari ;) ) pöydälle jo viime viikonloppuna, mutta ei tullut silloin inspiraatiota värittämiseen asti. Kunnes eilen illalla Merkkari jakoi minulle ja muutamalle muulle tämän ihanaisen kortin... <3 Siitä se inspiraatio lopullisesti sai alkunsa...


Pitkästä aikaa minäkin palasin tällä kuvalla "juurilleni" kunnon intensiivisillä väreillä... ja niin se värityksen ilo minullekin sieltä vaan löytyi. Kiitos siis Merkkari... <3


Kortin värit lähtivät liikenteeseen itseasiassa My Mind´s Eyen Lost&Foun Christmas paperikon papereista <3 Murrettu vihreä on aivan ihanaa ja tuo tummanpunainen on jostain syystä nyt niiiiiiiin herkullinen sekin :D

Pipariukkeli on haaraniitti ja joulutähti kukkaset on alunperin valkoisia paperikukkia jotka suihkin Lindy´s stamp Gangin suihkeilla oikean värisiksi. Lisäksi lisäsin pitsejä, juuttinarua ja beigen värisiä strasseja.

Tämä kortti on tehty siis ystävä mielessä. Kiitos vielä Merkkari. Olet tärkeä <3







8 kommenttia:

  1. kaunis ja myös aivan tosi ihanasti väritetty!

    VastaaPoista
  2. Aivan huikean upea kortti!!! Olen suorastaan kateudesta vihreä ;)

    Kiitos kauniista sanoistasi, lämmittävät kovasti mieltä, kun tuota sairasta Mauria hoitelen. Tilanne mennyt vain huonompaan suuntaan... Aamua Mauri ei varmaan enää näe, ellei ihmettä tapahdu. :'(

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kaunis.
    Ihan väritys kokonaisuudesaan,
    kaikki sopii tosi hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  4. Täällä nolona taas... Anteeksi ajatukset olivat niin Maurissa, että en edes huomannut kertoa kuinka tärkeä sinä olet minulle <3 Kiitos että olet olemassa! Harmi, että et asu lähempänä ;)

    Mauri nukkui pois viime yönä. Hän nukahti ikiuneen minun sylissäni.

    VastaaPoista
  5. Blogiteksti antoi hyvän selityksen sille, miksi tuijottelin blogilistallani kahta niin samanlaista joulukorttia :D Tai no olivathan kortit erilaisia, mutta leimakuva oli kyllä sama...

    Upeat väritykset!

    VastaaPoista

Kiitos että kävit. Kiitos ihanaisesta viestistäsi :D