maanantai 6. tammikuuta 2014

Vaihteeksi villasukkaa...


Tyttärelle villasukat. Riemunkirjavasta Nalle langasta. 

Tänään en päässyt askartelupöydän ääreen ollenkaan, mutta käsillä on pakko saada jotain tehdä. Siispä sain aikaiseksi vaihteeksi villasukat. :) mietin tuossa tehdessä, että on tämäkin taas, kun ei malta olla niin, että kädet olisi toimettomina. Ruoanlaiton välissäkin, "odotusajalla", piti neulomusta pyöritellä. Osaisikohan sitä joskus olla niin, että ei tekisi mitään käsitöitä. Taitaa minulla olla niin, että viimeiseen muutamaan vuoteen on ollut max kolmen päivän taukoja, että ei ole mitään askaretta touhunnut. (Joku flunssa esim.) muuten ehkä tauottaisinkin mutta pää ei varmaan kestäisi ;)

Tällaista tällä kertaa. Ehkä huomenna taas kortteja :)

<3 Maikkis

3 kommenttia:

  1. Hyvän värinen, pirtsakka lanka!

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat. Sukkia minäkin olen tehnyt loman aikana 4 paria, itselle 3 ja lapsenlapselle pienet siilisukat ja toiselle siililapaset. Eilen sain Norolangasta sukat valmiiksi ja taas tekisi mieli aloittaa jotain. Äitinikin aina sanoo etkö osaa olla tekemättä mitään, itsekin oli sellainen nuorempana. Tuubihuivi on myös puikoilla mutta se on tylsä kutoa.

    VastaaPoista

Kiitos että kävit. Kiitos ihanaisesta viestistäsi :D