sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Jämälankavillasukkajoulukalenterin sukat :)

Tuli sitten osallistuttua JämälankaVillasukkaJoulukalenteri-haasteeseen Puuhiksen ja Mileksin houkuttelemana.

Itselleni on kerääntynyt jostain kumman syystä Seiskaveikan sukkalankoja ihan jonkin verran kaappiin ja niistä jämistä olikin sitten kiva saada tehdä jotain. Se, että päivässä ei tehty mitään suurta määrää neulomusta koukutti hyvin tekemään :D Niin hyvin, että aloitin samalla toisetkin sukat, jotka odottavat tuolla nyt nilkan kohdilla jatkajaansa...

Sukat on aloitettu varpaista ja kantapään neuloin ihan viimeisenä. Kantapäästä olenkin erittäin tyytyväinen, sillä tein sen "omasta päästä" kun en jaksanut kaivaa tuolle langalle ohjetta netistä ja onnistuivat mielestäni kyllä tosi hyvin.

Tällaiset siis syntyivät:




Sukista löytyy lähimmän taulun väriä (punainen), yhden perheenjäsenen lempiväri (vaaleanpunainen) ja perhe kirjoneuleena, Lempipuun lehtiä (koivu), kiinalaisen horoskoopin merkki ja elementti (Lohikäärme ja tuli), lempikukan terälehdet (valkoinen joulutähti) ja supersankarin värejä (Mustanaamion suojeluksessa ;)), lisäksi siellä on Jukureiden tunnusvärit, kissa Karvisen selkää, yötaivasta, Suomenlippua, lempisukkien vastaväriä jne... Melkoisen hauska kalenteri jos en sanoisi :D 
Viimeisen raidan kohdalla tein virheen, kun innosta soikeana neuloin raitaa väärään sukkaan. Noh en antanut sen haitata menoa, vaan tein toiseenkin sukkaan sitten ylimääräisen raidan. Sen verran pituutta sukilla sitten on, että ne hieman tipahtavat pehmeästi makkaralle nilkan kohdalle, mutta ei itseasiassa haittaa yhtään. :D Istuvat näin ehkä paremmin kinttuihini kuin ilman sitä ylimäräistä raitaa.

Pikkasen vaatii silmä totuttelua näihin sukkiin, sen verran kirjavat ne kyllä ovat. :D



sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Rauhallista Joulun aikaa!

Meillä oli eilen lauantaina perinteinen Karvisen suvun  jouluateria (siskoni perheineen ja isä, isän kihlattu sekä appivanhemmat) ja tällaisilla pöytäkoristeilla mentiin joulun tunnelmaan.






Keraamiset talot olen tehnyt jo viimekeväänä kansalaisopiston keramiikkakurssilla. Lankakuuset tein vartavasten  kattauksia varten tähän jouluun. 

Olen törmännyt noihin lankakuusiin useammassa eri paikassa, mutta lopullisen inspiraation tekemiseen antoi Anu-Riikka blogissaan. Kiitos siis Anu-Riikalle tästä! :D

Jatkojalostin tuota narun ja liiman pyörittelyä laittamalla narun liukumaan pahvimukin läpi, jonka täytin liimalla. Näin koin tuon "sotkemisen" olevan hieman hallitumpaa ;)


Lankoina käytin puuvillanarua, pellavalankaa ja villasilkkilankaa. Hyvin pyöri kaikkien kanssa tuo liimaus ja lopputuloksista tuli minusta tosi kauniita. :D
Niin ja kuusien sisällä on led tuikut, joten kuuset näyttävät hehkuvilta! :D




Perinteisesti meillä jouluun rauhoittuminen alkaa näin sukuaterian jälkimainingeissa. Kun suvun kera on jo "joulu viettetty", niin ei tarvitse enää hönkäillä mihinkään. Saamme oman perheen kanssa nyt rauhassa laskeutua joulunviettoon. Mieli on jo rauhallinen ja onnellinen.

  Tahdonkin toivottaa näin myös teille lukijani oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa.

<3:lla



torstai 18. joulukuuta 2014

Paperilohikäärme DT: Lumisen jäätäviä kortteja

Piti sitten vielä viimehetken haipakassa tehdä muutama pakettikortti ja samalla syntyi pari korttiakin.






Yhdestä A4 pohjasta sain kaksi 6x6 korttia ja kaksi mukavan kokoista Tagia. :D Tykkään tuosta paperista tosi paljon. Akryylimuste sai pintaan hienon jäätävän tunnelman.


Innostuin iskemään samalla tuon kameran pöydälle, eli taustan teosta löytyypi sitten video:



Jos suorana video ei toimi, niin sen löytää myös täältä

Pohjiin käytetyt tarvikkeet siis kaikki Paperilohikäärmeestä:

Royal Peacock Fire, Barchelor Button Blue, T-bird Turquioise
Archival Ink Cornflower Blue ja Jet Black

Mukavaa joulunodotusta!


p.s. käykäähän arvuuttelemassa meitin tauluja täällä. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan lahjakorttia.


maanantai 15. joulukuuta 2014

joulukiireitä...

Niin täälläkin kuin varmasti muuallakin tavalla tai toisella varaudutaan joulun tuloon. Viikon päästä on joulu melkoisen lähellä... Itsellä askarteluaika on supistunut melkoisen pieneen, mutta jotain pientä kuitenkin...

Joulutouhujen ohessa inspiroiduin kovasti Mo Manningin lumikeijuista. Tai itseasiassa inspiroituminen lähti tästä aivan upeasti kortista.

ja tällainen oli siis tämän inspiroitumisen lopputulos:


Lumikeijut touhuissaan craftille paperille Coloursoft kynillä <3

Ihanaa joulun alusaikaa!! 





keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Addicted to Technics DT: Joulukuun haaste

Tällä kertaa Addicted to Technics haasteessa on vuorossa vahaliitu resisit.

Minä tein tällaisen kortin Dt.työnä:



ja korttipohjan siis näillä välineillä:


Menkäähän osallistumaan haasteeseen! Aikaa tammikuun 9.een asti. :D





tiistai 9. joulukuuta 2014

Lämmintä joulumieltä

Haastoinpa itseni Fiskarettes sivujen joulukorttikisaan.

Tällainen tuli:



Bildmålarnan pikkusiivekäs pääsi joulumieltä lämmittämään.





maanantai 8. joulukuuta 2014

Onnea Siskoni!

Tällä kohden tunnustan. Toistan itseäni. :D Mutta minkäs mahdat kun on kolme siskoa ja tahto oli tehdä kaikille meistä muistuttava lahja :D Eli nuorin siskoni täyttää nyt vuosia ja hänelle lähti tällainen taulu:




Kolmen taulusarjan muut taulut löytyvät täältä ja täältä.

Hyvää syntymäpäivää siskoseni <3



lauantai 6. joulukuuta 2014

Vanhuus


Tällainen pieni n. 24 x 35cm taulu syntyi Mikkelin Kansalaisopiston maalausryhmässä. Aiheena oli Vanhuus. Taulun pohja on tehty akryyliväreillä ja musteilla ja vanha nainen on maalattu/piirretty vesisäiliösiveltimellä, jonka täytin Daler- Rowneyn Burnt Umber akryylimusteella. Valkoiset kohdat olen piirtänyt Shake-akryylitussilla.



perjantai 5. joulukuuta 2014

Miehekkäät 50-vuotis onnittelut!





Tällaisia mustalle paperille leimattuja, embossattuja ja stanssattuja kortteja lähti onnittelemaan 50-vuotta täyttäviä miehiä.



torstai 4. joulukuuta 2014

Omena



Tällainen omena syntyi syksyllä Mikkelin Kansalaisopiston maalausryhmässä. Taulu on 40cm x 40cm ja pohjalle olen liimannut sekä nuotteja, että tarinoita Kansakoulun lukemistosta vuodelta 1935. Omena on maalattu akryyliväreillä ja vähän on lisätty väriä myös Prismacolor kynillä.



tiistai 2. joulukuuta 2014

Radiant Faces- Lesson Five- Kylie Fowler


Pitkästä aikaa Radiant Faces kurssin tuotosta. 

Tällä kertaa kurssin vetäjänä toimi Kylie Fowler ja aiheena oli the Watcher :) 

Siinä on siis oma kuva. Melko hieno vai mitä :D Itse kyllä tykkään lopputuloksesta. Kasvojen pohjana toimii tulostettu mustavalkokuva ja olen maalannut ja värittänyt kuvan Neopastel II ja Neopastel I liiduilla. Kuvaan olisi pitänyt laatia enempi Whimsical meininkiä, mutta jotenkin tää "Pop taide" veti enempi tällä hetkellä puoleensa. Tausta on siis tehty maskien läpi suihkeilla, jotka on tehty Golden maaleista. <3









maanantai 1. joulukuuta 2014

Paperilla: Revontulia PanPastelleilla

Näiden korttien idea lähti eräänä viikonloppuna, hyvässä seurassa, pienestä haasteesta :D Oli haasteena tehdä joulukortti tunnissa. Kortti syntyi ja syntyi toinenkin ja samaan aikaan syntyi idea tehdä kortteja samaisella tekniikalla useampikin. Kortin tausta on tehty PanPastelleilla, joilla saa nopeasti kortteihin hienoja värejä.


















sunnuntai 30. marraskuuta 2014

P*skis: Maskit ja sabluunat

Tuntuu, että en ole tehnyt ikuisuuksiin väritettyä leimakuvaa... Piti ihan katsoa, milloin viimeksi... yli kuukausi sitten. Niin se aika menee. Hui, ja kohta on joulukin.

Tämä kortti syntyi P*skiksen innoittamana. Taustalla siis PanPastelleilla ja akryyleillä tehty sabluunoiden avulla (Kiitos Elina <3) riemunkirjava tausta. Päälle The Octobode Factoryn Tweedledum ja Tweetledee hahmoset. Korttiin liittyy minun mielessäni hauskalla tavalla ajankohtaiset yhteiskunnalliset asiat :D Olkoon kortilla siis tehtävänä onnittella Suomalaista tasa-arvoa ;)


Kortin kaksoset ovat väritelty Caran d´ACHEn Luminance 6901- kynillä. Kynät ovat ihanan pehmeät, joiden kanssa värittely onnistuu ilman mitään liuottimia. Värien ansiosta iski suorastaan himo leimakuviin taas. Pitänee kaivaa muutama muukin kuva värittelyn alle :D




perjantai 28. marraskuuta 2014

Taulu ystävälle

Vaikka välimatkaa on liikaa ja aikaakin välillä kuluu yhteydenpitojen välillä on silti ihanaa, että siellä jossain, on ystävä joka ymmärtää... Tämä 20x20 taulu lähti sellaiselle syntymäpäivälahjaksi...




Tähän tauluun inspiraatio tuli Donna Downeylta. Hän tekee paljon "massaisia" tauluja, jotka houkuttavat koskettamaan... :D

Mukavaa perjantaita!