perjantai 29. elokuuta 2014

Meidän perhe

Tämä sivun syntymä onkin melkoisen pitkä tarina :D

Kuva perheestämme on otettu noin viikko sitten tuossa meidän lähipellossa. Kuvan ottamiseen idea syntyi Matka Luovuuteen kurssiviikonlopun jälkimainingeissa. Siellä nimittäin Minna piti meille kurssia voimauttavasta valokuvauksesta ja skräppäyksestä ja siitä se idea sitten lähti. 

Ehdotin perheelle perjantai-iltana ruokapöydässä valokuvaussessiota pellossa ja ei mennyt kauaa kun porukka seisoi itsestään räpsivän kameran edessä kuvattavana :D puolituntia ehdotuksesta koko valokuvaus-sessio oli ohi ja kameralla useampi sata ihanaa otosta :D
Tässä siis yksi meidän perheen perjantai-illan lookin kuvaus. Miedän perheen perustönötys <3 :D Kuva seepiaksi (vihertäväksi) muutettuna ja mattapaperille tulostettuna.

Ihana meidän arki <3



Itse sivu syntyi sitten lauantai-illan ratoksi seurana skypen toisessa päässä Milla ja Puuhis. Huikea ilta hyvässä seurassa, oman askispöydän ääressä, ilman pitkiä automatkoja. Ehkä parasta <3

Taustapaperi LemonOwl settiä. Kaunista sammaleen vihreää <3 Ja sivun koristelu Finnabairin inspiroimana, hieman kevyempänä tosin :D

tällä siis uuteen viikonloppuun!



maanantai 25. elokuuta 2014

Taulut




Nämä 20cm x 20cm on tehty ystävä mielessä. :)

Steampunkkia. Tummempaa sellaista. Pienillä värilisäyksillä. Toivon mukaan kelpaa saajalleen.

Kanvaksen pohjat on tehty Daler-Rowney tekstuuripastalla ja Gears sabluuna läpi. Päälle olen levittänyt kunnon kerrokset erilaisia cracklepastoja. Kuivumisen jälkeen maalasin pinnan akryylimusteilla. Kultaa ja ruskeaa. Sen jälkeen liimasin mediumilla puupahvirattaita, jotka olin osittain käsitellyt kullan värisellä uteella. Lisäksi kiinnitin pohjaan metallikoristeita, mulperikukkia, nappia, korunauhaa jne muuta roskaa. Mediumin kuivamisen jälkeen maalasin rojut kevyesti Gessolla. Gesson kuivuttua maalasin rojut akryylimusteilla (keltaoranssi, punainen, vihreä ja turkoosi) ja suihkeilla levitin akryylimusteet pohjalle. Lopuksi silasin pintaan kulta- ja pronssivahaa.

Mukavaa alkanutta viikkoa! 



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kädet pyörii rinkiä...

Anu-Riikka pisti pyörimään kädenvaihtoon ringin. Tosi kiva idea!

Minun käteni näyttää tältä 



ja tässä kuvaustaustan paljastuskuva (- vai edustusko tuo on ;))



Käsi on jo saapunut uudelle omistajalleen :) ja minä odotan täällä omaani jossain vaiheessa saapuvaksi :D

edit. Käteni näkyy siis RaijaAnnikin blogissa myös. Pääsi siis ehjänä perille :)








lauantai 23. elokuuta 2014

huulirasvaa ja akryylimaalia

Olen innostunut viimeaikoina pelaamaan noiden akryylivärien kanssa enempi vähempi ja varsinkin ns. resist tekniikat kiinnostavat. (miten ihmeessä muuten tuon resist sanan voi kääntää suomeksi??? vastustus, suojaava??? )

Markkinoilta löytyy askartelu käyttöön tarkoitettua vahamaista resist ainetta esim. MicroGlaze, joka pitää sisällään esim. paraffiiniöljyä. Jossain videossa vastaan minulle tuli vaihtoehtona esiin valkovaseliini, jonka käyttö on hyvin pitkälle samanlaista kuin tuon MicroGlasenkin. Siitä se idea sitten lähti. Pöydällä maannut huulirasva sisältää valkovaseliinia ja pitihän se sitten testata miten se toimii... Ja hyvin toimikin :D





Video tekniikasta löytyy siis juutuubista.

Korttipohja on tehty paksummalle paperille, joka kestää akryylivärit hyvin. Ensin olen pohjaan maalannut keltaisen akryylikerroksen, sen jälkeen leikin huulirasvalla ja mustalla akryylivärillä ja sitten tein tuon valkoisen kerroksen, joka näkyy videolla.

Ampiaiset ovat Chocolate Baroquen The Rose Tree leimasin setistä ja ne on leimattu korttipohjaan Archival Ink musteella. Pari ampiaista on leimattu erilliselle paperille ja hieman keltaisella väritelty. Leikkauksen jälkeen ne on kiinnitetty kohotarroilla pohjaan. 

:)



perjantai 22. elokuuta 2014

kello

Minulla on ollut jo pitemmän aikaa aikomus tuunata Ikeasta ostamiani kelloja hieman mielenkiintoisemman näköisemmäksi. Lopulta viimeisen sysäyksen kellon tuunaamiseen antoi se, että jouduin vaihtamaan työhuonetta työpaikalla. Uudessa työhuoneessa ei ollutkaan valmiina kelloa, joten oli siis syytä tuunata sitä paremmin väreihin sattuvaksi :D




Liimasin mediumilla kellon pintaa paperia, pitsiä, mulperikukkia ja metallikoristeita.
Mediumin kuivuttua gessosin kuorrutuksen hennosti valkoiseksi ja suihkuttelin päälle Lindy´s Stamp Gangin valmiita ja saman sarjan jauheista tehdyjä suihkeita.

Minusta tästä tuli melkoisen söpö. Rikkoo "vähän" tuota arkisten paperikasojen tyyliä :D





torstai 21. elokuuta 2014

Matka luovuuteen osa 4 Elinan kurssi

En malta olla postaamatta tätä minialbumia vaikka kesken se edelleen on. Minialbumi odottaa kuvia Matka luovuuteen kurssilta... :D

Teimme siis kurssiviikonlopun aikan Elinan ohjeistuksissa minialbumin. Vaikken koekaan olevani mikään taittelijaekspertti niin tätä oli kyllä mukava tehdä :D




Albumiin käytin mustavalkoisia papereita, joihin roiskin seka Gelatos väreillä, että puuväreillä sekä Lindy´s Stamp Gang suihkeilla himppasen eloa.

Kunhan saisin vaan ne kuvat teetettyä, mitä tuohon laitan... :D

Niitä odotellessa. 





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Matka luovuuteen osa 3: Finnabairin toinen kurssi








Tällä kertaa esittelen Finnabairin Colorology Paper Layout- Leiskakurssin tuloksen.
Oli kyllä mahtis kurssi ja mahtis opettaja. Helppo tehdä perässä, kun opetus oli erinomaista!






lauantai 16. elokuuta 2014

Matka luovuuteen osa 2: Emmon kurssit

Minä jatkan Matka Luovuuteen kurssin ylistystä :D Tällä kierroksella Emmon alias Minnan kurssitusten antia.



Perjantaina reissun aluksi kuvailimme pareittain toisiamme voimaannuttavan valokuvauksen hengessä, Minnan ohjeilla. Niistä muutamasta sadasta kuvasta, joita Milla minusta otti, valkkasin tämän kaiteella istujan sunnuntain leiskaan :D

Leiskan pohja on tehty pilkkupaperille Gelliplatea hyväksi käyttäen. Lisäksi pohjaan on käytetty PanPastelleja sekä leimattu mustalla tiiliskivi kuvioita.

Tämä leiska on yksinkertaisuudessaan minua suuresti puhutteleva. Olisipa tähän ja näihin kuviin voinut tuolla käyttää enempi aikaa. Hyvä näinkin, ehkä jossain vaiheessa pääsee näihin kuviin ja tunnelmiin uudestaan uppoutumaan :D




maanantai 11. elokuuta 2014

Matka luovuuteen: Finnabairin kurssi

Minulla on takana mahtis viikonloppu mahtis seurassa.

Osallistuin siis Turussa Bore laivahostellilla järjestettyyn Matka luovuuteen viikonloppuun. Minnan ja Elinan järkkäämässä kurssiviikonlopussa oli monta ihanaakin ihanempaa kurssia... :D Mielettömän upea Finnabair alias Anna piti meille pari mahtis kurssia ja tässä lauantain "overemotional"- collage -kurssin kuuden tunnin työn tulos.












Kiitos kaikille mukana olleille!!! Muistojen reppu sai paljon täytettä taas! :D

jatkoa seuraa....







torstai 7. elokuuta 2014

Akryylivärikerroksia

 Lievää laiskuutta havaittavissa ;)

Lapset lähtevät pikkuhiljaa kouluihin ja niin minunkin pitää taas lukuvuoteni aloitella. Aikaa ei ole ruhtinaallisesti harrastuksiin ja kaikesta pitää pikkasen nipistää... :) Minä nipistän siveltimien pesusta aina kun se antaa myöden :D






että tällaisia tällä kertaa :D

Rakentelin Dina Wakleyn akryyliväreillä kerroksia  ja video tekniikasta löytyy juutuubista.


Muuten kortteihin on käytetty näitä juttuja:

Mustaa geelikynää
Chocolate Baroque The Rose Tree setin perhosta
Ranger Dina Wakleyn Scribbly Birds setin lintua.
American crafts Amy Tangerine pehmotarroja ja kohokirjaimia
Archival Ink mustetta







sunnuntai 3. elokuuta 2014

Piirros

Minä innostuin piirtelemään viikonlopun aikana piiiiiitkästä aikaa.

Ja olipas muuten kivaa. Tämä kuva on piirretty Prismacolor puuväreillä ja tausta hinkattu Gelatos väreillä. 

Kuva on melko suuri 30x42cm ja alkuun mietinkin, että uskallanko noin isolle tehdä, mutta oli loppujen lopuksi tosi hyvä juttu. Anatomisesti oikeaa ei siis ollut tarkoitus tehdä, kuva on suoraan omasta päästä. Mutta silti sitä on ihmeen kriittinen omille jutuille ja aina löytää jotain mitä olisi voinut tehdä toisin. Niin. Miksi se meneekään näin. Piirtäminen on ollut minulle aina melkoisen terapeuttista, mutta miksi sitä tekeekään niin harvoin. Aina ei voi syyttää ajanpuutetta. Olisiko syynä enempi epäonnistumisen pelko...? Miksei sitä vaan voisi väreillä vähän revitellä. Niinkuin lapsena aikanaan...



Mutta joo. Tämä kuva tuo mieleen kyllä tämän kesäisen päivän. Meillä on pikkulinnut tehneet toiset poikueet ja poikasten sirkutus on kyllä ihan huikeaa kuunneltavaa. Yleensä tähän aikaan kesästä luonto on jo todella hiljainen. Osa linnuista melkein pomppi tuon työn päällä terassillamme, kun sitä tein. Mitä lie lento-opetus tai piiloleikkiä pikkulinnuilla täällä olikaan :D

Maikkis :D

edit. lisäänpä tähän kuvan, joka on tarkempi... :) Hauskasti "plurraantuu" kuva pehmeäksi, kun laittaa sen eri reittiä tänne nettiin :D




perjantai 1. elokuuta 2014

välillä violettia


Chocolate Baroquelta on ilmestynyt ihania leimasinsettejä jälleen kerran. 

Nyt innostuin violetista väristä :D

Kortin tausta on leimattu uuden Harlequin Fragments setin "kuplilla" Mix´d Media INX:n Chiffon, Berries ja Black musteilla.

Sunny Sunflowers setin kukka on leimattu Heavyweight paperille mustalla Archival Ink musteella ja väritetty puuväreillä. Kukan reunat on mustetettu mustalla Mix´d Media Inx Black musteella ja valkoisia korostuksia on tehty uni-ball Signo kynällä. Kukka on kohotettu taustastaan kohotarroilla ja kortti on rakennettu teksturoituun korttipohjaan mustan paperin kanssa.

Mukavaa elokuista viikonloppua!