torstai 27. helmikuuta 2014

Kuvan siirtoa kankaalle




Isäntä täytti vuosia viikonloppuna ja moottoripyöräilevä ikinuori toivoi tyynyjä, joissa on moottoripyörän kuvia. Tyynyt tulevat miehen autotalliin :)

Pyörien kuvat on itse ottamia menneinä vuosina omasta ja minun pyörästä. Kuvat on tulostettu valkoiselle kopiopaperille lasertulostimella ja Mod Podgen avulla olen siirtänyt kuvat valkoiselle puuvilla kankaalle. Kuvien siirron jälkeen ompelin kankaat tyynyiksi. 

Tuntui kelpaavan synttärisankarille.



keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Koristeena Teippiä

Koukussa kortteihin haasteessa pyydetään tällä kierroksella käyttämään kortin koristeena Teippiä. 


Bildmålarnan uutukaisiin lukeutuva pikkusiivekäs possuineen sai väriä niskaansa Touch-tusseista.
Teipit on liimattu suoraan korttipohjaan :D ja kuva liimattu korttipohjaan kohotarroilla.







sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Storytime - leiska

Viime syksynä osallistuin Emmon 30&30 omakuvahaasteeseen Facebookissa. Kuukauden aikana tuli napattua lähemmäs 30 kuvaa itsestä. Ihan huima kokemus :)

Siitä operaatiosta jäi siis muistoksi itselle kasa melkoisen merkityksellisiä kuvia.

Tänään yksi noista pääsi vihdoin leiskaan asti.



Katselin videota autossa istuen työpaikan parkkipaikalla ja olin menossa opettamaan nuorille parturi-kampaajaopiskelijoille maskeerausta ;) Hieno sattuma! :D Kuvasta tuli siis monella tasolla minua puhutteleva... <3

Leiskan tarinointi on siis sitä päivältä, kun olen kuvan ottanut 17.9.2013. 
"Vaikka miten meikkaisi/maskeeraisi, tarinoita itsestä keksisi ja niihin jopa itse uskoisi.
Ei silmät koskaan valehtele.
Silmän ympärillä olevat rypytkin kertovat tarinaa ;) Elettyä elämää."


p.s. Oletteko muuten nähneet Tuomas Holopaisen viimeisimmän musavideon? Ikuinen Rosa fani kiittää ;)




lauantai 22. helmikuuta 2014

Iloinen askartelija leiska

Innostuin viimeviikonloppuisen askartelutapaamisen jälkimeiningissä skräppäilemään omasta kuvastani leiskan. Muutaman aiemmin tehdyn leiskan perusteella väittäisin olevani melkoisen mömmöpitoinen skräppääjä. Toistaiseksi :D





että sellaista :D

Terkuin
Iloinen askartelija





perjantai 21. helmikuuta 2014

Paperilla: Kortteja paperista, paperikortteja

Kortteja paperista; paperikortteja


Paperillan blogista löytyy hieman taustaa sille, miksi nämä kortit ovat tällaisia kuin ovat :D


Korttien sommittelusta

Olen hieman käynyt omissa kansalaisopiston taideopinnoissa läpi maalausten ja yksi tasoisten töiden perussommitteluja. Taidepuolella sommittelu on minusta se kaikista vaikein asia ja tästä sommittelusta en pääse edes korteissani eroon. En koe olevani varma sommitteluissani tai saati että osaisin kertoa, miksi joku pitää asetella niin. Toisinaan kortit vaan toimii tai sitten ei toimi ;) Makuasioita nämäkin. Joskus kortteja tehdessäni valmis kortti jää nurkkaan ihan sen takia että joku kukka tai paperin asettelu ei osunut omaan silmään hyvälle kohdalle. Kuinka siis saada töistä sommittelun kautta harmoonisia tai silmälle mieluisia katsella?

Innostuin siis näiden paperikorttien kanssa oikeasti sommittelemaan korttien ulkoasua. Käytin sommitteluun ihan oikeasti aikaa. Tein ensin etsivää työtä pinterestin kautta ja etsin sieltä omaan silmään sattuvia. sommitelmaltaan kauniita kortteja. Sitten lähdin soveltamaan niitä omiin kortteihini. Tein korttien elementit ensin valmiiksi ja kokeilin sommitella erilaisia variaatioita ja välillä kortti jäi joksikin aikaa pöydälle miettimään. Vasta sitten kun kortti tuntui sommitelmaltaan hyvältä, liimasin palaset kohdalleen.

Taideopintojen puolella muistan yhden harjoitteen missä piti valkoiselle A2 paperille sommitella mustasta paperista leikatut viisi ympyrää ja samasta paperista leikattuja erilaisia ja eripaksuisia mustia "viivoja". Näiden kanssa innostuin kokeilemaan eritunnelmaisia sommitelmia. Kuulostaa hyvin tylsältä, mutta minulle se oli melkoisen avartava kokemus. :D Kuinka yksinkertaisilla välineillä huomasikaan sommittelun tärkeyden. Voi niitä tarinoita, mitä palloilla ja viivoilla paperille saikaan aikaan. :D

esimerkiksi näin:
  • Liian työn nurkkiaa aseteltu painopiste koetaan ahtaana tai jopa ahdistavana. 
  • Liian alareunaan asetellut elementit tekevät työn painavaksi tai elementit tuntuvat tippuvan.
  • Liian ylös nostetut elementit ns. lentävät.
  • Keskitetty eli keskelle tehty sommitelma on kaikista keskittynein eli kun haluaa voimakkaan huomion keskelle, niin silloin säännöllinen sommittelu ympyrämuotoon vahvistaa sitä.
  • Vaakatasossa olevat elementit koetaan horisonttina tai maisema kuvana. Ja se on yleensä rauhoittava sommitelma.
  • Vinot suunnat koetaan enempi olevan liikenteessä.
  • Eniten liikettä on viivalla joka aaltoilee :D
  • Ja sitten on tietenkin tämä meidän kulttuuriin liittyvä vasemmalta oikealle liittyvä lukeminen. Luemme kuvia siis aina yleensä siihen suuntaan. Vasemmalta oikealle. Tämän koen tärkeänä huomiona varsinkin sivulle avautuvassa kortissa. Tällöin huomion voi viedä helpostikin kortin sisälle :D


Minusta helpoiten sommittelussa pääsee alkuun, kun ottaa huomioon esim koristeiden kiinnityksen rytmityksessä yhden suunnan tai muodon, kuvan sijoittelussa yhden pisteen tai miettii sommitelman kultaisen leikkauksen kautta. ;)


Sommittelusta Wikipediassa

Sommitelusta digikuvauksen apuna. (ohjeet toimii muissakin kuvan teoissa;))



Sommittelusta johtuen minun piti hieman myöntyä myös noiden musteiden puolelle sen verran, että suihkin taustoihin hieman Lindy´s Stamp Gangin suihkeita pisaramaisesti. Pienillä keveillä taustan roiskeilla sain voimakkaat värit ja selkeät kuviot paremmin istumaan ja "tarttumaan" vaaleaan korttipohjaan. Kun korttien kuviot ovat selkeitä ja värit voimakkaita on ne pakko sitoa valkoisen taustan ollessa kyseessä jotenkin siihen kiinni. Ilman tuota taustaan tehtyä pisarointia muut materiaalit olisivat ns. ilmassa. 

Käytin korteissa paperien lisäksi kankaita, jotka tuntuvat olevan askartelunsaralla maailmalla jonkin verran in. Puuvillakankaat ja säkkikankaat erimuodoissaan yhdistettyinä paperiin antavat taas jotain uutta haastetta. Tekstuurina kankaat antavat paperille pehmeämmän ja erilaisen kontrastin.


Käytin korteissa myös Sizzixin stansseja. Kukat ovat Tattered Florals stanssista ja hunajakennot ja siitä saatavat kuusikulmaiset kuviot ovat Sizzixin kevään uutukaisiin kuuluvasta Honeycomb stanssista lähtöisin.


Vaikka tämä seuraava allaoleva kortti onkin minusta ihan kiva, niin silti siinä koen olevan pienen häiriötekijän sommitelmassa. Huomaatkos sinä?


Joo, tuo teksti on hieman liian vasemmalla. En osunut tuon Onnentoivotuksen kanssa kuitenkaan ihan keskelle tuota valkoista viiriä, niin se tuntuu kuin se olisi vinossa. Sentti oikealle, niin se olisi ollut paremmassa paikassa ;)

Jos oikein tarkkaan korttejani katsoit, niin niissä löytyy sommitelmissa samoja suuntia. Olen yrittänyt sommitella pääsääntöisesti kaikkien korttien paperit vaakatasoon ja pystytasoon. Roiskeet ja koristeet ovat kulmasta kulmaan vinoissa suunnissa tai puolikaaressa. Ja keskiöpisteet ovat joko keskellä korttia tai kultaisen säännön mukaisesti joko alakulmassa vasemmalla tai oikealla ylhäällä. Näissä korteissa varoin menemästä ihan reunoille. Eli jätin aina hieman ilmaa kuvioiden ja reunan väliin. Toisinaan sekin voisi olla hyvä tehokeino. Joskus on kiva "tiputtaa" tavaraa ulos kortista ;)

Millaisia sommitelmia sinä mieluiten teet?




Lisätietoja 
Carta Bellan papereista löytyy täältä.
Sixxizin stansseista löytyy täältä
Lindy´s Stamp Gangin suihkeista löytyy täältä.




maanantai 17. helmikuuta 2014

Uusi Paperilla on ilmestynyt!

Uusin Paperilla-lehti on ilmestynyt!
Siellä on muutama minunkin väkerrys ;)

Katso Paperillan blogista tarkemmat tiedot, kuinka voit saada omasi! :D

:D Iloisella mielellä uuteen viikkoon! :D






sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ja meillä kaikilla oli niiiiin muukaavaaa.... :D

Askartelutapaaminen 

Eilen oli Karitan (SUURI KIITOS!) järjestämä askartelutapaaminen Riihimäellä ja minäkin pääsin matkaan mukaan. Vaikka seitsemän tuntia oli aktiivista askarteluaikaa, niin eipä siinä kovin montaa työtä päässyt valmiiksi asti. Seura ja tapahtuman "henki" oli vaan niin parasta, että askartelu jäi seurustelun jalkoihin.
Kiitos kaikille mukana olijoille, oli ihan Mahtis retki! <3

Tässä kuitenkin kortit, jotka sain valmiiksi asti:



Mix´d Media INX ?

Ylläolevan Bildmålarna tyttelin värittelin Touch tusseilla. Muuten testailin näihin kortteihin Mix´d Media INX musteita vesisäiliösiveltimillä. Taustat on tehty samoilla musteilla maskien ja sabluunoiden läpi meikkisienellä. 

Alla olevan Sweet Pea Stamps:n perhostytön olen tulostanut muistaakseeni Canson Ilustration paperille laser tulostimella. Ja se yhdistelmä toimii muuten noiden INXien kanssa loistavasti. Tuo musta tulostinjälki meinaa hylki väriä, joten oli melkoisen helppoa värittää, kun ei tarvinnut miettiä rajojen uudelleen tummentamista. 

Mix´d Media Inxeissä on se loistava puoli verrattuna esim. Distress Inkeihin, että Inx:n vaaleat värit sisältävät valkoista pigmenttiä. Ne ovat siis peittävämpiä värejä kuin DI:t. Toimivat siis minun mieleeni ja värittelytyyliini <3

Iloinen askartelija :)

lauantai 15. helmikuuta 2014

Chocolate Baroquen sydän


Tulppaanisydän, vai mikä kukka liekkään, oli mukava väriteltävä. Jostain syystä minulla ei meinaa tällä hetkellä muita leimakuvia pöydällä ollakkaan kun kukkia... Kesää odottellessa siis :D 

Chocolate Baroque Poppy Baroque Heart

Värittelin Chocolate Baroquen Poppy Baroque Heart leimasinkuvan Touch tusseilla. Kukkien päälle sivelin Shimmerzin Pixie Dust maalia, jolla sain kukat niinsanotusti huurtumaan. Kukkasydän on nostettu kohotarrapaloilla taustasta ylös. Taustan eli korttipohjaan taputtelin Shimmerzin Dimesionz Streets of Gold värillä vapaalla kädellä suoraan pullon nokasta pisaroita.



perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!




Tein ystävät mielessä lisää muutamia sydämiä. Kuvan kortit on tehty hieman samalla tavalla, kuin nämä aiemmin postatut kortit, mutta sydänten pintaan on lisättu tekstuuripastalla värien alle sydämiä sabluunan läpi.


Tämä sydämen idea lähti Andy Skinnerin tekemästä sydämestä. Akryylivärin alla on puolihelmiä ja puupahvipöllö. :D


Ihanaa ystävänpäivää lukijani :D




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Paperilla Leimailutaivaassa 15.3.2014

Leimailutaivas 2014

Paperillakin osallistuu Leimailutaivaaseen 15.3.2014 klo 11-17 :D


Jos en ole Paperillan kojulla demoilemassa niin sitten minut löytää Paperilohikäärmeen demopöydän äärestä!

Siellä nähdään!!!! :)




tiistai 11. helmikuuta 2014

Priman kortti


Priman kortti :D Tuli joulun aikaan tilattua Priman Warehouse paketti isosta maailmasta ja sieltähän tuli vaikka mitä ihanuuksia :D

Tämä tällainen pääntyhjennyskortti vaihteeksi :D




sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Koukussa kortteihin haaste: Ei pöllömpää

Koukussa kortteihin yhteisössä on tällä kertaa haasteen aiheena Ei pöllömpää.

Siitähän se idea sitten lähti :D



Tausta on tehty akvarellipaperille suihkimalla Lindy´s Stamp Gangin VaVaVaVoom Violet suihketta. Kuivaamisen jälkeen leimasin oksat Americanan valkoisella akryylivärillä ja hammasharjalla roiskin akryylivärin pisaroiksi  pohjalle.

Pöllö ja sydämet ovat Wycinankan puupahvikoristeita, jotka maalasin Americanan hopean värisellä metallimaalilla.

Huhuu! :)





lauantai 8. helmikuuta 2014

Crackle sydämiä kortissa

Miä innostuin tekemään vähän murtuneita sydämiä ;)

Näistä korteista tuli pääntyhjennyskortteja. Testailin vähän kaikkee mahdollista ja lopputuloksissa kyllä taas näkee.

Näitä oli kyllä ihan huippu kivaa tehdä :D Terapiaa kerrakseen!









Näihin on käytetty:

stanssattuja sydämiä akvarellipaperista
Gelatos-värejä
vettä
suihkepullon korkkia
ja sormia ;)

On meinaa taputeltu värejä siihen tahtiin korttipohjilla, että sormet ja kädet on monta päivää mustana...







perjantai 7. helmikuuta 2014

Chocolate Baroque February Fairy



Tämä ihanainen perhoskeijukainen on Chocolate Baroquen February Fairyn leimasinsetistä.


Leimasin keijukaisen kahteen kertaan akvarellipaperille. Toisen keijukaisista leikkasin palasiksi, eli hame ja siivet on omina paloinaan. Siivet suihkin Lindy´s Stamp Gangin Marigold Yellow Orange ja Sandra Dee Sepia suihkeillä ja Hameen suihkin pelkästään Sandra Dee Sepia suihkeella. Muuten väritin keijukaisen pohjakortin Coloursoft kynillä. Täpliä keijukaisen ympärille tein tusseilla.
Liimasin ja kohotin kohotarroilla siivet ilmavasti ja liimasin mekon litteämin pohjan keijukaisen päälle.